Vaihdevuodet eivät ole sairaus, vaan luonnollinen osa naisen elämää – vaikka ne voivat tuoda mukanaan monenlaisia tuntemuksia. Tässä artikkelissa käsittelemme, mitä vaihdevuodet ovat, mitkä oireet ovat yleisiä ja miten niitä voi lievittää luonnollisesti. Tarjoamme lempeitä vinkkejä ravintoon, elämäntapoihin ja ravintolisiin, jotka voivat tukea kehoa ja mieltä tämän elämänvaiheen aikana.
Vaihdevuosista sanotaan usein niiden olevan ns. vaietut vuodet. Epämukavat oireet, kuten hikoilu ja kuumat aallot, aiheuttavat ehkäpä kiusallisia tilanteita ja häpeän tunteita ja mielialan vaihtelut voivat kuormittaa arkea. Hedelmällisen ajanjakson päättyminen on omalla tavallaan myös haikeaa ja surullista. Naiset saattavat puhua menopaussioireistaan ja prosessistaan kuiskutellen, salaillen ja häpeillen asiaa. Naisen elämä on täynnä erilaisia vaiheita, joihin hormonit vaikuttavat tavalla tai toisella, naisen itsensäkin voi olla välillä vaikea pysyä kyydissä mukana!
Näihin merkityksellisiin vuosiin sijoittuu kuitenkin naisen elämän ”kolmannen näytöksen” alkaminen – uuden aikakauden sarastus ja uusien mahdollisuuksien löytäminen. Perhearki on ehkäpä loppunut tai lopuillaan ja nainen saattaa löytää itsensä, oman voimansa, viisautensa ja paikkansa maailmassa uudella tavalla. Hormonitoiminnan muutos ei leimaa naista huonommaksi, vähempiarvoiseksi tai vähemmän kiinnostavaksi. Naisesta ei tule automaattisesti ”vanha” vaihdevuosien alkaessa. Palapelin palaset vaihtavat vaan paikkaa muodostaen uudenlaisen kuvan.
Seuraavien vinkkien avulla voit löytää uuden hehkun, energiatason ja jaksamisen tämän mielenkiintoisen murrosvaiheen aikana!
Mitä vaihdevuodet ovat?
Vaihdevuodet ovat luonnollinen osa naisen elämänkaarta ja jokainen nainen käy tämän vaiheen läpi. Vaihdevuosissa naisen kehon noin kaksi miljoonaa munasolua on käytetty, eikä enempää ole saatavilla. Tämä vaikuttaa naisen hormonitoimintaan monella tavalla. Vaihdevuodet sijoittuvat keskimäärin noin 51 ikävuoden tienoille.
Mitä vaihdevuodet eivät ole?
Vaihdevuodet ei ole sairaus, jota täytyy hoitaa. Vaikka menopaussioireita voidaan tasapainottaa ja hoitaa lääkärin määräämillä lääkkeillä, kysymys ei ole kehon epänormaalista tilasta.
Vaihdevuosioireiden voimakkuus voi vaihdella yksilöllisesti ja niihin voidaan vaikuttaa positiivisesti myös ravitsemuksella ja elämäntavoilla.
Mitä menopaussissa tapahtuu?
Seuraavia hormonaalisia muutoksia käynnistyy naisen kehossa vaihdevuosien aikaan:
- Kun naisen kehon munasoluvarastot alkavat olla käytetty, aivolisäke alkaa erittää enemmän follikkelia stimuloivaa hormonia (FSH) saadakseen aikaan ovulaation. FSH-tasot alkavat siis nousta ja kohonnut FSH-taso onkin usein merkki vaihdevuosien alkamisesta.
- Estrogeenin tuotanto munasarjoista hiipuu. Lisämunuainen pystyy kuitenkin tuottamaan estrogeenin muotoa nimeltä estroni kompensoidakseen estrogeenitasojen laskua. Lisämunuaisen hyvinvointi onkin tässä vaiheessa erittäin tärkeää tasapainon säilymiseksi. Myös rasvasolut tuottavat estronia ja estradiolia, ja vaihdevuosien aikana kohtuullisesti lisääntyvä rasva on tästä syystä tarpeen naisen hyvinvoinnille. Voimakas laihdutus ja painonpudotus eivät välttämättä palvele kokonaisterveyttä tässä vaiheessa.
- Myös progesteronin tuotanto kierron toisella puoliskolla hiipuu samalla, kuin estrogeenitasot laskevat kierron alkupuoliskolla, koska ovulaatiota ei tapahdu.
Vaihdevuosien kolme vaihetta
Vaihdevuodet ajoittuvat itse asiassa melko pitkälle aikavälille ja ne jakaantuvat eri vaiheisiin.
- Premenopaussi sijoittuu noin 41–48 ikävuoden välille. Tässä vaiheessa kuukautiset voivat olla vielä säännölliset, mutta joitakin oireita, kuten kuumia aaltoja tai mielialan vaihteluita voi ilmetä.
- Perimenopaussi kestä noin 1–2 vuotta ja tapahtuu noin 48–54-vuotiaana. Tällöin munasarjojen toiminta lakkaa, kuukautiset muuttuvat epäsäännöllisiksi ja vaihdevuosioireet voivat voimistua.
- Postmenopaussin alkaa viimeisistä kuukautisista, joita kutsutaan menopaussiksi. Tämä tapahtuu noin 52–60-vuotiaana, ja tällöin naishormonien tuotanto loppuu lähes kokonaan.
Mitkä ovat vaihdevuosioireet?
Osa naisista huomaa vaihdevuodet vain siitä, että kuukautiset jäävät pois. Osa puolestaan kokee kirjon erilaisia vaihdevuosioireita, joiden voimakkuus voi vaihdella yksilöllisesti. Seuraavat oireet voivat liittyä mm. vaihdevuosiin:
- kuukautisten pois jääminen tai epäsäännöllistyminen
- hikoilu, erityisesti yöhikoilu
- kuumat aallot
- mielialanvaihtelut
- vaginaalinen kuivuminen
- libidon lasku
- osteoporoosi
- ihon ikääntyminen
- hiusten oheneminen
- päänsärky
- nivelkivut
- energiatasojen lasku
- painonnousu
Huomioithan, että edellä mainitut oireet voivat liittyä myös muihin lääketieteellisiin tiloihin.
On sanottu, että moni näistä oireiluista liittyy paljon myös yleiseen ikääntymiseen länsimaissa, sillä myös miehet kokevat osaa näistä oireista ikääntyessään. Naisia myös ”ohjelmoidaan” odottamaan tiettyjä merkittäviä oireita ja muutoksia kehossaan ja ajattelemaan vaihdevuosia ikään kuin suurena menetyksenä. Monissa kulttuureissa, joissa vaihdevuosiin suhtaudutaan positiivisemmin, näitä oireita ei välttämättä koeta laisinkaan. Lisäksi länsimaisen ja itämaisen (erityisesti japanilaisen) ruokavalion väliset erot vaikuttavat vaihdevuosioireiden ilmenemiseen.
Vaihdevuosiin saatetaan määrätä hormonikorvaushoitoa lääkärin toimesta, joka voi auttaa oireisiin, mutta joka sisältää myös riskejä. Tässä artikkelissa emme kuitenkaan käsittele lääkitykseen liittyvää tietoa, vaan kerromme, kuinka voit tasapainottaa kehoasi luontaisin menetelmin.
Vaihdevuosia tukeva ruokavalio
Hyvin koostettu ruokavalio on tärkeä vaihdevuosien aikana, sillä se auttaa kehoa sopeutumaan hormonaalisiin muutoksiin ja ylläpitämään rasvavarastojen ja lisämunuaisen erittämien tasapainottavien estrogeenimuotojen tuotantoa. Kiinnitä huomiota näihin tekijöihin ruokavaliossasi:
- Runsaasti hedelmiä ja kasviksia, joista saat soluja suojaavia antioksidantteja, kuten C- ja E-vitamiinia.
- Nesteytys pitää energiatasot ylhäällä ja kehon puhdistustoiminnat kunnossa.
- Vältä teetä ja kahvia tai pidä niiden määrä minimissään. Ne haittaavat ravintoaineiden imeytymistä ja vaikuttavat verensokeritasoihin. Kahvi myös kiihdyttää stressihormoni kortisolin tuotantoa, joka liiallisena on haitallinen kehon hormonitasapainolle.
- Kuitu on tärkeä käytetyn estrogeenin sitoja ja poistaja sekä verensokerin tasapainottaja. Huolehdi, että ruokavalio sisältää runsaasti kasviksia, hedelmiä, marjoja ja täysjyväviljaa.
- Fytoestrogeeneja sisältävät ruoka-aineet, kuten linssit, pavut, kikherneet ja soijatuotteet ovat edullisia naisen terveydelle.
- Välttämättömät rasvahapot, joita saa rasvaisesta kalasta, pähkinöistä ja siemenistä, vaikuttavat positiivisesti koko kehoon, erityisesti sydämeen ja verisuonistoon, ”voidellen” sitä.
- Vältä tyydyttyneiden rasvojen käyttöä.
- Vältä maitotuotteita ja punaista lihaa, jotka voivat lisätä kalsiumin erittymistä kehosta ja altistaa luuston heikkenemiselle.
- Vältä tai vähennä alkoholin käyttöä.
- Vältä tai vähennä sokerin ja keinotekoisten makeutusaineiden käyttöä.
Fytoestrogeenit tukevat naisen kehoa
Tietyt ruoka-aineet sisältävät fytoestrogeenejä, joita ihmiskehon suolistomikrobisto muuntaa miedoiksi estrogeenin kaltaisiksi yhdisteiksi. Tarpeeksi fytoestrogeenejä sisältävä ruokavalio auttaa tukemaan naisen terveyttä solutasolla ja tasapainottamaan hormonaalisia epätasapainotiloja.
Fytoestrogeenejä löytyy soijapavuista (esim. tofu ja miso), tempehista ja soijamaidosta sekä pellavansiemenistä, tummasta riisistä, kaurasta, kikherneistä ja linsseistä.
Soija sisältää isoflavoneiksi kutsuttuja fytokemikaaleja, jotka toimivat fytoestrogeenin tavoin. Vaikka soija on estrogeeninen ominaisuuksiltaan, se voi kuitenkin paradoksaalisesti myös auttaa vähentämään liiallista estrogeeniä – tai lisätä tarpeen mukaan. Siksi soija voi tukea mm. kuumien aaltojen helpottamisessa, joka johtuu estrogeenin vähenemisestä.
Ravintolisät, jotka tukevat kehoa vaihdevuosien aikana
Ravintolisillä voi tehostaa terveellisen ruokavalion vaikutuksia vaihdevuosien aikana. Tässä suosituksiamme erilaisiin tarpeisiin Terranovan valikoimasta:
Dong Quai on suosittu yrtti naisten keskuudessa erityisesti vaihdevuosioireiden tukemisessa. Terranova Dong Quai & Soijan idut Complex sisältää ”naisten ginsengiksi” kutsuttua dong quaita sekä soijanitua, jotka sisältävät kasviestrogeeneja, sekä muita naisellista hyvinvointia tukevia ravinteita. Tuotesuunnittelun ansiosta valmiste on tasapainoinen, hellävarainen, kokonaisvaltainen ja tehokas.
E-vitamiini on tärkeä vitamiini naiselle vaihdevuosien aikaan, sillä se tukee mm. solujen suojaamista hapetusstressiltä. Terranova E-vitamiini 134 mg Complex sisältää luontaista E-vitamiinia sekä sen imeytymistä tukevia marjoja ja yrttejä.
C-vitamiini tukee vastustuskykyä sekä auttaa kollageenin muodostumisessa, joka on tärkeä mm. ihon, luuston, verisuoniston ja limakalvojen joustavalle rakenteelle. Virtsateiden ja emättimen joustavuus ja kimmoisuus voi heikentyä iän myötä mm. kollageenin tuotannon alentuessa. Lisäksi C-vitamiini suojaa soluja hapetusstressiltä ja auttaa vähentämään väsymysta ja uupumusta. Terranova Multi-C-vitamiini Complex sisältää vatsaystävällistä C-vitamiinia ja C-vitamiinipitoisia marjoja, tarjoten optimaalisesti imeytyvän 250 mg:n kerta-annoksen.
Stressi ja epäterveelliset elämäntavat kuluttavat kehosta B-vitamiineja. B-vitamiinien puutos voi näkyä mielialan muutoksina, hermostuneisuutena, muistikatkoksina, ärtymyksenä ja keskittymiskyvyttömyytenä. Erittäin monipuolinen Terranova B-Complex-valmiste auttaa täydentämään mahdolliset B-vitamiinien puutteet tehokkaasti ja sisältää myös stressitasoja tasapainottavia adaptogeenisia yrttejä.
Magnesium on tärkeä mineraali luustolle, jonka hyvinvointiin vaihdevuodet vaikuttavat. Magnesiumin hermostoa rauhoittava vaikutus voi olla myös tervetullutta vaihdevuosiaikaan ja se voi auttaa myös uniongelmien taklaamisessa. Terranovan Smooth Mag -magnesiumjauhe sisältää magnesiumsitraattia ja -bisglysinaattia, hormonitoiminnalle tärkeää B6-vitamiinia sekä rauhoittavia yrttejä. Tuote auttaa rentoutumaan, palautumaan ja nukahtamaan paremmin.
Moni nainen kokee nivelvaivojen lisääntymistä vaihdevuosiaikana. Kurkumiini voi olla erinomainen apu nivelten hyvinvoinnin tueksi ja se tukee myös ruuansulatuksen ja vastustuskyvyn toimintaa. Moni on kokenut kurkumiinin auttavan myös mm. päänsärkyjen ja kuukautiskramppien yhteydessä. Terranova NextGen CurcuSol™ Curcumin Complex on 40,2 kertaa biosaatavammassa muodossa, kuin standardimuotoinen kurkumiini ja imeytyy nopeasti kehon käyttöön.
Maksan puhdistuskyky myös vaihdevuosien aikana on tärkeää, jotta kaikki käytetyt hormonit pystytään poistamaan kehosta asianmukaisesti. Maksan toimintaa voi tukea maarianohdakkeella. Terranova Maarianohdake 500 mg sisältää tuorepakastekuivattua maarianohdaketta.
Tarkistathan ravintolisien käytön sopivuuden, jos sinulla on lääkärin määräämä hormonikorvaushoito meneillään samanaikaisesti.
Stressin vaikutus vaihdevuosioireisiin
Stressi voi voimistaa menopaussioireita merkittävästi. Pitkittynyt stressi vaikuttaa hormonitasapainoon, erityisesti kortisolin ja estrogeenin väliseen suhteeseen, mikä voi pahentaa esimerkiksi univaikeuksia, mielialan vaihteluita ja kuumia aaltoja. Stressinhallinta onkin tärkeä osa kokonaisvaltaista hyvinvointia vaihdevuosien aikana – lempeä liike, riittävä lepo ja rentoutumiskeinot voivat tuoda huomattavaa helpotusta arkeen.
Toivomme, että sait artikkelista paljon hyvää tietoa vaihdevuosiin liittyen. Soveltamalla terveellisen ruokavalion, sopivien ravintolisien ja stressittömän elämäntyylin osasia omaan elämääsi, voit nauttia vaihdevuosista enemmän kuin uskoitkaan!
Terranova on täysin kasviperäinen uuden ajan ravintolisäsarja, joka sisältää 100 % puhtaita, täyteaineettomia, ekologisia, synergisiä ja täysin luonnollisia ravinteita eri tarpeisiin. Täyteaineiden sijasta käytämme tuorepakastekuivattuja marjoja ja kasveja.
Tutustu laajaan tuotevalikoimaan kotimaisessa Terranova-verkkokaupassa.
Haluatko uusimmat blogipostauksemme, ajankohtaiset tarjoukset sekä tietoa ravintolisistä suoraan sähköpostiisi? Liity uutiskirjelistallemme täältä.
Tervetuloa tulevaisuuden ravintolisien pariin
Tutustu blogissa mainittuihin tuotteisiin!
NextGen CurcuSol™ Kurkumiini Complex
LIITY TERRANOVALAISEKSI
Tilaa Terranova-uutiskirje ja saat 15 % alekoodin VIP-tarjouksia!
Uutiskirjeen tilaajana saat tietoa verkkokauppamme tarjouksista, uusimmat blogiartikkelimme sekä hyödyllistä tietoa tuotteistamme suoraan sähköpostiisi.
Uutiskirjeen tilaajana saat tietoa verkkokauppamme tarjouksista, uusimmat blogiartikkelimme sekä hyödyllistä tietoa tuotteistamme suoraan sähköpostiisi.
"*" näyttää pakolliset kentät
Ajankohtaisia artikkeleita hyvinvoinnista, ravintolisistä sekä mukana myös herkullisia reseptejä