Me Terranovalla ajattelemme, että ravintolisien on syytä olla aina laadukkaita, puhtaita ja tarjota ravinteet mahdollisimman luonnollisessa muodossa. Ravintolisien sisällöstä ja ainesosien alkuperästä on jopa erityisen tärkeää olla perillä silloin, kun ravintolisillä täydennetään kasvavan ja kehittyvän lapsen ruokavaliota. Siksi olemmekin kehittäneet Green Child -tuotesarjan, joka tarjoaa lapsen tarvitsemat ravinteet luonnollisessa muodossa, puhtaasti ja ilman täyte- tai makeutusaineita.
Kasvava keho tarvitsee runsaasti energiaa, sekä erilaisia mineraaleja, hivenaineita ja vitamiineja. Monipuolinen ruokavalio on tasapainoisen kasvun ja kehityksen perusta, mutta joskus ruokavalion tueksi tarvitaan myös ravintolisiä. Esimerkiksi allergiat voivat rajoittaa lapsen ruokavaliota ja aina pienelle ihmiselle eivät yksinkertaisesti maistu ne terveellisimmät ja ravintorikkaimmat ruokalajit.
Milloin lapsi tarvitsee ravintolisiä?
Monipuolinen ruokavalio on lapsen normaalin kasvun ja kehityksen perusta. Ainoa Suomessa kaikille lapsille suositeltu ravintolisä on D-vitamiini. Kuten aikuisillakin, lapsenkin ruokavaliossa voi kuitenkin olla erilaisia rajoitteita, jotka vähentävät tiettyjen ravintoaineiden saantia. Silloin ruokavaliota voi olla syytä täydentää laadukkailla, lapsille suunnitelluilla ravintolisillä.
Tyypillinen lapsen ruokavaliota rajoittava tekijä ovat allergiat. Ruoka-aine-allergiat voivat rajoittaa lapsen ruokavaliota tietyiltä osin, ja silloin voi olla syytä pohtia tarvetta ravintolisien käytölle. Myös mieltymykset voivat luoda haasteita esimerkiksi sille, kuinka paljon saat vanhempana sisällytettyä lapsen ruokavalioon kasviksia, marjoja ja hedelmiä – jos kasvikset eivät kertakaikkiaan sellaisenaan maistu, voi olla syytä lisätä ruokavalioon vitamiineja ja hivenaineita muilla keinoin.
Näin valitset lapselle sopivat ravintolisät – panosta laatuun, luonnollisuuteen ja puhtauteen
Lapsen ravintolisien valinnassa on hyvä kiinnittää huomiota siihen, mitä kaikkea ravintolisä tarkalleen sisältää. Joskus erityisesti lapsille suunnatut ravintolisät voivat sisältää sokeria tai makeutusaineita. Makea, pureskeltava, karkin oloinen vitamiinilisä voi tosiaan maistua paremmin kuin mauton kapseli tai pilleri. On kuitenkin hyvä miettiä, kuinka paljon makeista vitamiineista kertyy ylimääräistä sokeria tai makeutusaineita lapsen ruokavalioon vaikkapa viikkotasolla.
Kun haluat tarjota kehittyvälle keholle ja mielelle ravintolisiä, joissa ei ole mitään ylimääräistä, hyvä vaihtoehto on Terranova Green Child -tuotesarja.
Green Child -sarjan tuotteet eivät sisällä mitään ylimääräistä, kuten täyte- tai makeutusaineita, vaan ainoastaan luonnollisia, huolella tuorepakastekuivaamalla säilöttyjä raaka-aineita. Green Child -sarjan tuotteet ovat viljattomia, gluteenittomia ja laktoosittomia.
Suurin osa tuotteissa käyttämistämme kasveista, marjoista ja yrteistä ovat luomulaatuisia ja ainutlaatuisen Magnifood Complex -menetelmän ansiosta niiden sisältämät ainesosat ovat luonnollisessa, kasvavalle keholle helposti imeytyvässä muodossa. Jokainen tuote on suunniteltu synergistisesti niin, että ainesosat tukevat toistensa luonnollista toimintaa kehossa.
Eikö parsakaali maistu? Näillä täsmätuotteilla varmistat lapsen monipuolisen ravinteiden saannin
Monen pienen ruokailijan kohdalla mikä tahansa vihreä lautasella aiheuttaa epäluuloa. Vihreät ja värikkäät kasvikset sisältävät kuitenkin huiman määrän tuikitärkeitä ravinteita – miten siis saada lapsi nauttimaan säännöllisesti riittävä annos tärkeitä ravinteita?
Terranovan Green Child -tuotesarja on suunniteltu juuri näille epäluuloisille tai makunystyröiltään tarkoille pienille ihmisille. Kaikki Green Child -sarjan tuotteet sisältävät tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita lapsille suunnitellussa suhteessa. Pienet kapselit on helppo niellä tai tarvittaessa avata ja sekoittaa jugurttiin, smoothieen, puuroon tai mehuun.
Green Child Living Multivitamin on lapsille suunniteltu monivitamiini. Tämä synergistisesti suunniteltu lempeä ja tasapainoinen monivitamiini sisältää 13 vitamiinia sekä 10 hivenainetta ja mineraalia. Nämä tärkeät ravintoaineet on säilötty hellävaroen luonnollisista lähteistään, kuten marjoista ja kasviksista: kapseli sisältää esimerkiksi tuorepakastekuivattua karhunvatukkaa, pinaattia ja parsakaalin ituja.
Maitohappobakteerilisä tukee ruuansulatuksen toimintaa ja vastustuskykyä. Green Child Microflora -maitohappobakteerivalmiste sisältää kolmea tehokkainta ja tutkituinta maitohappobakteerikantaa sekä suoliston hyvinvointia tukevia vihreitä kasviksia. Maitohappobakteerit auttavat tasapainottamaan vatsan toimintaa: ne voivat tuoda helpotusta ilmavaivoihin, turvotukseen ja tukea suoliston säännöllistä toimintaa.
D-vitamiinilisää suositellaan Suomessa kaikille lapsille, kuten aikuisillekin. Erityisesti talvella auringonvalon ollessa niukkaa, on tärkeää muistaa täydentää D-vitamiinin saantia ravintolisien avulla. Green Child D3-vitamiini tarjoaa lapsen tarvitseman päivittäisen D-vitamiinin kasviperäisessä muodossa, Magnifood Complex -menetelmän ansiosta hyvin vitamiini on muodossa, jossa se imeytyy tehokkaasti ja on keholle helposti hyödynnettävissä. Kapseli on pieni, joten se on helppo nielaista tai avata ja sekoittaa vaikkapa jugurttiin.
Terranovan Green Child -tuotesarja pähkinänkuoressa
Terranovan Green Child -kategorian lasten ravintolisät pitävät sisällään kolme huippulaadukasta tuotetta. Green Child -sarjan ravintolisät ovat täysin täyteaineettomia ja 100 % puhtaita. Niissä ei ole käytetty sokeria tai keinotekoisia makeutus- tai makuaineita.
Sarjaan kuuluu kasviperäinen D3-vitamiini, erittäin monipuolinen ja luonnollinen monivitamiini, tutkittuja ja kestäviä maitohappobakteerikantoja sisältävä probioottivalmiste. Kapselimuotoiset tuotteet on helppo avata ja sekoittaa kylmään ruokaan tai juomaan ja pienen kokonsa ansiosta lapsen on myös helppo nielaista kapseli.
Tarjoa lapsellesi tarvitsemat ravinteet luonnollisessa muodossa, puhtaasti ja ilman täyte- tai makeutusaineita!
Terranova on täysin kasviperäinen uuden ajan ravintolisäsarja, joka sisältää 100 % puhtaita, täyteaineettomia, ekologisia, synergisiä ja täysin luonnollisia ravinteita eri tarpeisiin. Täyteaineiden sijasta käytämme tuorepakastekuivattuja marjoja ja kasveja.
Tutustu laajaan tuotevalikoimaan kotimaisessa Terranova-verkkokaupassa.
Haluatko uusimmat blogipostauksemme, ajankohtaiset tarjoukset sekä tietoa ravintolisistä suoraan sähköpostiisi? Liity uutiskirjelistallemme täältä.
Tervetuloa tulevaisuuden ravintolisien pariin
Suosituimmat Green Child lasten tuotteet
LIITY TERRANOVALAISEKSI
Tilaa Terranova-uutiskirje ja saat 15 % alekoodin VIP-tarjouksia!
Uutiskirjeen tilaajana saat tietoa verkkokauppamme tarjouksista, uusimmat blogiartikkelimme sekä hyödyllistä tietoa tuotteistamme suoraan sähköpostiisi.
Uutiskirjeen tilaajana saat tietoa verkkokauppamme tarjouksista, uusimmat blogiartikkelimme sekä hyödyllistä tietoa tuotteistamme suoraan sähköpostiisi.
"*" näyttää pakolliset kentät
Ajankohtaisia artikkeleita hyvinvoinnista, ravintolisistä sekä mukana myös herkullisia reseptejä

