Siitepölyallergiasta kärsivien koettelemukset jatkuvat, sillä lämmin sää on innostanut heinät aloittamaan kukintansa etelässä jo toukokuun puolella. Myös koivun siitepölyä on vielä ilmassa runsaasti. Luonnon antihistamiineilla, kversetiinillä ja nokkosella voi tutkitusti saada apua lieviin allergiaoireisiin. Parhaimmillaan ne ovat allergian ennaltaehkäisevässä hoidossa – ja mikä parasta, täysin ilman teollisten antihistamiinien harmillisia sivuvaikutuksia.

Koivun ennätyskukinta on aiheuttanut allergikoille tavallista voimakkaampia oireita tänä keväänä. Seuraava niiskutusjakso on jo ovella, sillä heinä on aloittanut kukintansa eteläisessä Suomessa. Moni allergikko turvautuu synteettisiin antihistamiinivalmisteisiin, mutta helpotusta oireisiin voi hakea myös luonnon lääkekaapilta.

– Nokkonen ja eri ruokakasveissa esiintyvä kversetiini toimivat antihistamiinin tavoin. Tieteelliset tutkimukset osoittavat kversetiinin estävän muun muassa tulehdus- ja allergiareaktiota. Myös nokkosella on havaittu olevan erityisesti hengitysteiden tulehduksia hillitsevä vaikutus, biokemisti ja Terranovan tuoteasiantuntija Timo Lehto kertoo.

Hyviä kversetiinin lähteitä löytyy lähikaupan hyllyltä tai parhaimmassa tapauksessa omasta pakastimesta. Esimerkiksi omenan kuoriosa, sipulit, parsakaali, tomaatti ja kotimaiset marjat sisältävät runsaasti kversetiiniä. Kaprikset sisältävät tätä luonnon antihistamiinia painoonsa nähden runsainten, peräti 15 grammaa 100 grammaa kohden.

Positiivisia sivuvaikutuksia

Moni kokee allergialääkityksen aiheuttavan epämiellyttäviä sivuvaikutuksia, kuten väsymystä ja ärtymyksen tunnetta. Lehto kertoo luonnon antihistamiinien oheisvaikutuksien olevan enimmäkseen positiivisia.

– Nokkonen sisältää noin kuusi kertaa enemmän C-vitamiinia appelsiiniin verrattuna, joten siitä saa runsaasti elinvoimaa ja vastustuskykyä. Useat kversetiiniä sisältävät ruoka-aineet ovat hyvin kuitupitoisia ja edistävät täten vatsan hyvinvointia tehokkaasti.

Luonnon antihistamiinien vaikutus on teollisia allergialääkkeitä hitaampi. Luomulääkityksestä kiinnostuneiden heinäallergikkojen kannattaakin aloittaa kversetiinin ja nokkosen tai niitä sisältävien valmisteiden käyttö hyvissä ajoin ennen pahinta heinien kukintaa.

– Jos allergiaoireet eivät ole poikkeuksellisen rajuja, voi luonnon omista antihistamiineista olla apua sellaisenaan. Niistä ei ole myöskään ravinnosta saatuna haittaa allergialääkityksen yhteydessä, Lehto sanoo.

4 luonnollista vinkkiä allergianuhan helpottamiseen

  • Osta mahdollisuuksien mukaan luomutomaatteja ja luomuomenoita, niin voit huoletta syödä ne kversetiini-pitoisine kuorineen.
  • Suosi kotimaisia marjoja – pakastinta voi alkaa tyhjentää jo hyvissä ajoin ennen allergiakauden alkua.
  • Älä ylikuori! Suurin osa sipuleiden kversetiinistä sijaitsee uloimmissa kuorikerroksissa.
  • Nauti paljon teetä – erityisesti vihreä tee ja nokkostee tekevät allergikolle hyvää.

Terranova  on täysin kasviperäinen uuden ajan ravintolisäsarja, joka sisältää 100 % puhtaita, täyteaineettomia, ekologisia, synergisiä  ja täysin luonnollisia ravinteita eri tarpeisiin. Täyteaineiden sijasta käytämme tuorepakastekuivattuja marjoja ja kasveja.

Tutustu laajaan tuotevalikoimaan kotimaisessa Terranova-verkkokaupassa.

Haluatko ajankohtaista tietoa hyvinvoinnista ja ravintolisistä suoraan sähköpostiisi? Liity uutiskirjelistallemme tästä.